Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n hallitus vuodelle 2019 on valittu. Opiskelijakunnat ympäri Suomen ovat kokoontuneet SAMOKin 23:een varsinaiseen liittokokouseen Lahteen 12.-13.10. Liittokokouksessa päätittiin luottamustoimijoiden valinnan lisäksi liiton poliittisesta ohjelmasta, toimintasuunnitelmasta sekä talousarviosta. Julkaisemme ensi viikolla erillisen uutisen koskien muita kuin henkilövalintoja.

Laureamkolta liittohallitukseen oli tänä vuonna ehdolla kaksi loistavaa ehdokasta, Saana Simonen ja Silja Nurmi, jotka eivät kuitenkaan tällä kertaa tulleet valituiksi. ”Hakeminen SAMOKin hallitukseen on ollut melkoinen matka. Vaikka paikka ei tällä kertaa auennut, kokemus ei mene hukkaan. Kampanjan aikana tutustuin monenlaisiin ihmisiin ja epämukavuusalueelle astuminen kasvatti itsevarmuutta”, toteaa Saana. ”Itselleni tärkeisiin teemoihin –  opiskelijoiden hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen – vaikuttaminen ei lopu tähän. Kampanjan aikana olen löytänyt itsestäni uusia vahvuuksia ja uskoa niihin”, mainitsee Silja.

 

Vuonna 2019 SAMOKin puheenjohtajana toimii Iiris Hynönen (O’Diako), varapuheenjohtajana Liisa Hyytiäinen (HAMKO) ja hallituksen jäseninä Joel Vierikko (VAMOK), Anton Salenius (Helga), Otto Rosenlund (Metka) ja Ella Joukkola (SAVOTTA). Laureamko onnittelee kaikkia valittuja ja odottaa innolla vaalivuoden yhteistyötä opiskelijoiden paremman tulevaisuuden puolesta!