Laureamkon hallituksen jäsen Saana Simonen on valittu Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n hallitukseen vuodelle 2018. Opiskelijakunnat ympäri Suomen ovat kokoontuneet SAMOKin 22:een varsinaiseen liittokokouseen Lahteen tänä viikonloppuna. Liittokokous jatkuu lauantaille ja asialistalla on vielä tulossa mm. liiton ensi vuoden budjetista päättäminen. Liittokokous myös livestreamataan, tervetuloa seuraamaan täältä.

”Mahtava fiilis päästä tekemään vaikuttamistyötä valtakunnallisesti ensi vuonna. Kulunut vuosi Laureamkon hallituksessa on ollut opettavainen ja odotan innolla pääseväni viemään oppimaani myös SAMOKiin. Päälimmäisenä tunteena tällä hetkellä on kiitollisuus.”, Saana toteaa.

SAMOKin puheenjohtajaksi valittiin Marko Grönlund (SAMMAKKO), varapuheenjohtajaksi Maria Jokinen (Metka) ja Saanan lisäksi hallituksen jäseniksi Markus Vierumäki (LAMKO), Valtteri Törmänen (OSAKO) ja Annika Eskman (ASK). Laureamko onnittelee kaikkia valittuja ja odottaa innolla ensi vuoden yhteistyötä opiskelijoiden paremman tulevaisuuden puolesta.