Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta esittää Saana Simosta Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n hallitukseen vuodelle 2018. Saana on vuoden 2017 Laureamkon hallituksessa edunvalvontatiimissä sekä kehittämässä aktiivisesti Laureamkon viestintää. Saanan vastuulla on hallituksessa koulutuksen kehittäminen ja opiskeluhyvinvoinnin parantaminen. Lisäksi hän on mukana luomassa Laureamkon uutta strategiaa sekä ollut mukana tekemässä kuntavaikuttamista.

“Olen tämän vuoden aikana päässyt syventymään ja parantamaan opiskeluhyvinvoinnin toteuttamista ja koulutuksen laatua Laureassa. Työ näiden eteen on ollut erittäin antoisaa ja palan halusta päästä työskentelemään näiden teemojen parissa valtakunnallisella tasolla. Perheellisenä opiskelijana koen, että minulla olisi paljon annettavaa myös SAMOKin vaikuttamistyöhön perheellisten opiskelijoiden näkökulmasta ja haluan, että SAMOK ottaa huomioon entistä paremmin perheiden monimuotoisuuden.” kertoo Saana.

“Olemme Laureassa laajasti ihailleet Saanan sitoutumista opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseen ja koulutuksen kehittämiseen. Saanan kyky toimia henkilökunnan ja opiskelijoiden rajapinnassa on ollut Laurealle arvokas kanava palautteen saamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Saanan kyky innostua asioista ja saattaa projektinsa loppuun ovat varmasti asioita, joita myös SAMOKissa tarvitaan.” sanoo Laurean Jouni Koski.

 

Yhteystiedot

Saana Simonen                                                                      Roope Kuivalainen

Ehdokas                                                                                  Kampanjapäällikkö

044 2877 155                                                                          044 2877 151

[email protected]                                             [email protected]