Laurea‐ammattikorkeakoulun opiskelijakunta esittää Altti Huttusta Opiskelijoiden liikuntaliiton varapuheenjohtajaksi kaudelle 2017. Altti on toiminut vuonna 2016 Laureamkon hallituksen jäsenenä vastaten opiskelijakunnan liikuntapalveluista, kerhoista ja liikuntatuutoroinnista. Hän on omalta osaltaan ollut vastaamassa mm. pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden kehittämisestä ja markkinointikiertueen toteuttamisesta.

”Innostus edunvalvontaan ja liikuntapalveluiden kehittämiseen minulla heräsi toimiessani Laureamkon Keravan kampustiimin puheenjohtajana. Tänä vuonna olen päässyt keskittymään liikuntaedunvalvontaan ja – tapahtumien järjestämiseen Laureamkon hallituksessa. OLL:n koulutusten ja tapaamisten johdosta into ja palo liikuntaedunvalvontaan jatkoivat kasvamistaan ja nyt olen valmis siirtymään isommille pelikentille,” Altti tykittää.
”Altti on innovatiivinen ja yhteistyökykyinen toimija korkeakouluympäristössä ja hän ei kaihda vastuunottamista. Laureamkon hallituksessa hän on aktiivisesti kehittänyt liikuntatarjontaa ja liikuntatuutorointia. Altti on ollut vahvasti rakentamassa pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen yhteisiä liikuntapalveluita,” toteaa Laurean rehtori Jouni Koski.

Lisätietoa kampanjasta tästä