”Onko opiskelijakuntaan aktiiviksi lähteminen oikeasti elämäsi paras päätös? En tiedä, mutta kerron miksi se on ollut yksi tärkeimpiä juttuja mun elämässä.

Mä olin opiskelija-aktiivina erilaissa luottamustoimissa yhteensä 4 vuotta. Neljä aika vauhdikasta ja välillä myös kiireistä vuotta. Joku voisi kysyä että miksi ihmeessä? Miksi käyttää aikaansa ja energiaa opiskelijakunnan hallituksessa, eihän siitä saa edes palkkaa. Mitä siitä oikein saa vai saako siitä yhtään mitään? Kliseinen lista sisältäisi ainakin oppimista, uusia kokemuksia ja mahtavia ihmisiä. On se sitäkin. Mutta myös valtavasti konkreettisia taitoja: projektityöskentelyä, kouluttamista, lobbausta, viestintää, esihenkilötaitoja, innostamista ja motivoimista, opintopisteitäkin.

Opkutoiminnan etu on se, että pääset tekemään niin montaa eri asiaa ja voit löytää sieltä sen oman juttusi ja ne taidot mitä itse haluat kehittää. Mä, esiintymisjännittäjä, löysin itsestäni puhujan. Kun joskus viidelle ihmiselle esiintyminen oli kamalinta mitä tiesin, nyt on takana muutama viidellesadalle ihmiselle pidetty puheenvuoro. Edelleen jännittää, mutta Laureamko opetti esiintymistaitoja ja -kokemusta sekä ennen kaikkea sen, että kaikesta selviää.

Parasta Laureamkossa on olleet ne ihmiset joiden kanssa olen saanut työskennellä. Mä oon saanut rakentaa uskomattoman verkoston nykyisistä ja tulevista vaikuttajista. Saanut paljon hyviä ystäviä, mentorin, nykyisen esihenkilön, kämppiset ja valtavan määrän ihmisiä, joille voi aina laittaa viestiä mihin ikinä apua tarvitseekaan.

Ilman Laureamkoa mun opiskelijaelämä olisi varmasti ollut todella paljon tylsempää.”

-Sini Heino

 

Kirjoittajan piti lähteä Laureamkon hallitukseen kahdeksi kuukaudeksi, päätyi opiskelija-aktiiviksi neljäksi vuodeksi.

Sini on toiminut Laureamkon hallituksen jäsenenä 2012 ja 2013, sekä hallituksen puheenjohtajana 2014. Vuoden 2015 Sini oli Laureamkon kattojärjestön Suomen opiskelijakuntien liiton – SAMOK ry:n hallituksen jäsen. Tällä hetkellä Sini työskentelee Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan eduvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijana.