Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
Haku:
Laurea Gate

20.02.2012, 10:34 |

Fuksiaiset 15.2.2012

Fuksiaiset 15.2.2012

Fuksiaiset 15.2.2012


Eilen niitä taas vietettiin – nimittäin fuksiaisia! Taas kerran kymmenet opiskelijat kerääntyivät yhteen kilpailemaan leikkimielisesti toisiaan vastaan. Sää, joka aamulla näytti huonolta, parani iltapäivää kohden ja rasteja saatiinkin kierrellä mukavassa pikkupakkasessa!

Tänä vuonna fuksiaisissa oli teemana Lappi, sekä valoa pimeään, mystisesti myös ”shortsit päässä” liittyi teemaan jollain kieroutuneella tavalla. Teemaan sopivaa pukeutumista nähtiinkin runsaasti. Lisäksi lähes kaikki olivat varustautuneet haalariin, joka oli hienoa.

Tapahtuma alkoi narikkatorilta, jossa allekirjoittanut ja kv-tuutorsihteeri jakoivat joukkueille osallistumislomakkeita täytettäväksi. Osallistumislomakkeen täytettyään ryhmät saivat tarkemmat ohjeet sekä kartan, johon rastit oli merkitty. Rasteja lähdettiin kiertämään heti kun ryhmä oli käynyt hakemassa Laurea showroomista jokaiselle ryhmän jäsenelle ”valoa pimeään” valotikun muodossa.

Rastien ohessa ryhmien tuli suorittaa myös jo perinteeksi muodostunut ”halon myynti” sekä uudempi tuttavuus ”rakenna petteri-punakuono”. Halko, eli ilmapallo, vaihtui tällä kertaa mm. neuvolakorttiin, Seppo Taalasmaan hampaanvälipuhdistajiin sekä Pekka Haaviston lapasiin…

Niinhän siinä sitten kävi, että fuksiaisten voiton veivät Horny Hippos Otanimestä. Voittajat saivat pienen kivan lisäksi vapaan osallistumisen LAUREAMKOn seuraavaan tapahtumaan, Raflarumbaan, joka järjestetään 14.3. Jaetulle toiselle sijalle ylsivät Napapiirin Sankarit Tikkurilasta sekä Hohtavat katetrit Otaniemestä. Kolmannelle sijalle tulivat Ruiskuttajat Tikkurilasta. Kunniamaininnan saivat Lohjan tuutorit ja fuksit hyvästä meiningistä.

Mukavaa kevään jatkoa kaikille toivottelee,
Susanne

Ei kommentteja
Kommentti: (kommenttisi tulee näkyviin, kun se on hyväksytty)

Nimi: