Elämää rapakon toisella puolella...

En voinut uskoa tätä todeksi. Koko kesän odotus, ja nyt olimme vihdoin Ennin kanssa lähdössä lentokentälle ja sieltä New Yorkiin. Perillä meitä odottaisi aktiivinen viikko kansainvälisessä 7th Annual Youth Assembly- seminaarissa. Kentällä tapasimme muut lähtijät, yhteensä meitä oli lähdössä 70 nuorta edustamaan Suomea. Lento kesti 8 tuntia, ja meni lähinnä siinä ihmetyksen huumassa, että olimme todella matkalla. New Yorkissa majoituimme Pace Universityn opiskelija-asuntolaan, aivan Brooklyn Bridgen viereen. Matkasta ja jännityksestä väsyneinä, ja illan jo hämärtäessä, ei muuta kuin hieman ruokaa ja sitten unta palloon.

 

Aamulla kävimme syömässä kunnon jenkkiaamiaisen: paljon kaikkea rasvaista ja paistettua, ei mitään tuoretta. Sieltä metrolla nähtävyyksien pariin: koluttiin Museum of Natural History ja käytiin ihastelemassa näkymiä Rockefeller Centerissä, Top Of The Rock:n 70:ssä kerroksessa. Myöhemmin viikon aikana käytiin katsomassa myös Vapauden patsasta, joskin vain lautalla ohi seilaten jonojen ollessa niin valtavat.

 

Keskiviikkona alkoi seminaari YK:n päämajassa. Kaiken kaikkiaan väkeä oli paikalla n. 600 henkilöä ympäri maailmaa. Ohjelma koostui lähinnä eri luennoista ja sitten oli muutamia workshoppeja. Luentojen välissä oli aikaa muutamille kysymyksille, mutta enemmän olisin kyllä kaivannut vuorovaikutteisuutta. Aiheina oli suurimmilta osin YK:n vuosituhattavoitteet ja mitä niiden eteen voimme tehdä kukin ruohonjuuritasolla.

Tavoitteisiin voi käydä tutustumassa internetsivuilla www.un.org/milleniumgoals. Pääsimme myös opastetulle kierrokselle YK:n päämajaan. Siellä kerrottiin enemmän YK:n toiminnasta ja esiteltiin paikkoja. Seminaari kesti kaiken kaikkiaan 3 päivää ja oli sisällöltään erittäin antoisa ja inspiroiva. Se antoi myös erittäin hyvän tilaisuuden verkostoitumiseen ja keskusteluun eri puolilta maailmaa tulevien edustajien kanssa.

 

Seminaarin jälkeen oli takki jo aika tyhjä, mutta jossain vaiheessa piti vielä kaupat juosta läpi ja koettaa nähdä mahdollisimman paljon. Lauantai ja sunnuntai-aamu menivät siis yleisessä paikasta toiseen suhaamisessa. Sunnuntaina lähdettiin sitten väsyneinä, mutta onnellisina, ehkä myös hieman haikein mielin, kohti kotoista Suomea. Jo bussissa matkalla lentokenttää painuivat yhden jos toisenkin silmät kiinni, väsymys oli nujertava. Turvatarkastuksista kentällä selvittiin kunnialla ja taas istuimme koneessa enemmän tai vähemmän valmiina pitkään lentoon.

 

Kello yhdeksän maanantai-aamuna Helsinki-Vantaan lentokenttä häämötti. Koti odotti jo. Kulunutta viikkoa muisteltiin lämmöllä, vaikkakin kipeät jalat huomauttivat olemassa olollaan viikon olleen myös melko rankka. Valokuvien vaihdoista sovittiin suuntaan ja toiseen. Joukkiomme hajosi kukin taholleen yhtä kokemusta ja montaa muistoa rikkaampina. Kiitos Laurealle, joka mahdollisti osallistumisemme!

 

Sanna Kallioinen

Hallituksen puheenjohtaja